Innostuin vihdoin yrittämään tupakoinnin lopettamista ja päätin tilata itselleni sähkötupakan. Tutkittuani eri vaihtoehtoja, päädyin kiinalaiseen EastMalliin lähinnä hinnan takia. Se oli virhe.

Tilasin laitteen 2.2. ja oletin sen lähtevän minulle seuraavan päivän tai viimeistään viikon päästä. Kun viikon päästäkään ei tilauksesta ollut kuulunut mitään, kirjauduin ja Eastmallin sivuille ja hämmästyin, kun tilauksen tilana oli completed. Lähetin samantien heille sähköpostia kysyen miten tilaus voi olla completed, jos kerran se ei ole saapunut minulle. Meni kaksi päivää eikä vastausta tullut. Lähetin nettisivujen palautelomakkeen kautta postia ja sain vastaukseksi, ettei tilaustani ole lähetetty. Siis viikossa. No, tiedustelin syytä tähän ja sain vastaukseksi, etteivät he ole saaneet laitteita tehtaalta. Kysyin, että koskakohan mahdollisesti voisin kenties saada laitteeni, jolloin vastattiin, että heti kun mahdollista, mutta viimeistään 15.2. Koska olen anteeksiantavainen, päätin vielä odotella, että jos vaikka saisin tuotteet lopulta kotiin saakka. Tänään sitten paloi käpy. Kävin tarkistamassa sähköpostini eikä siellä ollut minkäänlaista viestiä kyseiseltä firmalta. Ei lähetysvarmistusta, ei anteeksipyyntöä myöhästyvästä toimituksesta, ei mitään. Niinpä laitoin erittäin kiukkuista sähköpostia Kiinan päähän heti aamusta. Vastausta ei ole kuulunut vieläkään.

Tänään on siis kulunut 15 päivää siitä, kun tilasin tarvikkeeni eivätkä ne ole vielä edes lähteneet Kiinasta! Tein PayPalille pyynnön, että selvittäisivät tilannetta ja jospa vaikka saisin rahani takaisin. Seuraavaksi ajattelin tilata laitteeni toisesta kiinalaisesta firmasta, mutta tällä kertaa se on saanut hyvät suositukset sähkötupakkasivuistoilla.

Opetus: Tee kotiläksysi. Jos ulkomaisesta firmasta ei löydy netistä arvosteluja, älä tilaa tai tilaa vain pienellä summalla.