Tänään yritin väkisin väkertää äidinkielen tekstitaidon tehtäviä. Sain yhden valmiiks ja neljä muuta ajatusvaiheelle. Tuntuu vaan, etten osaa. En keksi kuvailevia sanoja, toistan liikaa itseäni ja mun aivoissa on joku este, joka suodattaa kaikki hienot lauseet ennen kuin ne ehtii paperille.

Matikan tehtäviä katoin. Jäi kattomiseks. En osaa.

Elämäntaitoa vilkuilin. Sekin vaatis kirjottamista eikä kirjottaminen asia-aiheista oikein tällä hetkellä suju. Aivot jumissa.

Tänään oon koko päivän odottanu puhelua yheltä kaverilta, joka lupas soittaa. Puhelua ei näy eikä kuulu. En osaa olla yllättynyt, tää on hälle niin normaalia. Kyllä se vaan silti joka kerta kirpasee. Enkö minä ole sen arvonen, että mulle tehdyt lupaukset pidettäisiin?

Luen taas. Tällä hetkellä luvun (miten tuo sana taivutetaan?) alla on Israelin perustamisesta ja siitä aiheutuneista konflikteista kertova kirja. Hömppääkin on vino pino, Nora Robertsia kolme kirjaa. Japanin historiaakin löytyy. Varmaan kertoilen niistä jotain, jos niistä jää jotain sanottavaa. Kummasti muuten tänne saan kirjotettua kirjoistakin, mutta kirjaesseiden teko on jotenkin ylivoimasen vaikeeta. En vaan saa aikaseks. 

Ehkä oon liian itsekriittinen. Palautettavien kirjotusten pitäis olla mukamas täydellisiä ennen ku ne voi palauttaa. Huonoa itsetuntoa sekin.