HUOM! Tämä kirjoitus on kirjoitettu n. promillen humalassa!

Miksi en yleensä juo?

Tähän kysymykseen on todella helppo vastata. Koska pelkään. En pelkää kännisekoiluita, niitä riittää varsinkin meikäläisellä. En pelkää herääväni putkasta, koska en harrasta känniriehumisia. Mistä tiedän? Siitä, etten ole koskaan riehunut kännissä. En pelkää krapulaa, tiedän että se on tainnutettavissa. Miksi sitten pelkään?

Pelkään jääväni koukkuun. Isäni on alkoholisti, vaikkei sitä tunnusta. Setäni on alkoholisti ja enonikin näyttää menevän sitä tietä. Itsekin voisin olla alkoholisti ilman lapsiani.

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää mun kaveripiiri koostui lähinnä juopoista. Mä vedin kännit noin joka viikonloppu perjantaina ja lauantaina ja yleensä myös keskiviikkona ja tulipa joskus vedettyä viinaa viikko putkeen. Juominen oli kivaa eikä kukaan ajatellut, että me voitais myös olla juoppoja. Ei tietenkään, mehän juotiin vaan viikonloppusin ja ehkä joskus viikolla ja ehkä useimpana päivänä...

Mä tiedän kuinka helppoa ja mukavaa olis vetää huomenna tasottavat.

Mä tiedän kuinka helppoa olis antaa taas kaiken lipsua käsistä ja ruveta taas vetämään viinaa joka päivä.

Haluanko mä sitä? En.

Mulla on omat rajani. Yks päivä kuukaudesta on riittävä mun viinanhimolle. Silloin annan itselleni luvan juoda. Yleensä en juo kuin yhden tai kaksi. Nyt join enemmän.

Silti olen ylpeä: Viinaa on vielä pullossa, kun olen menossa sänkyyn.

En juonut kaikkea.