Tänään taas mälsättää. Heräsin äsken ja totesin heti tehneeni virheliikkeen. Olis pitäny vaan jatkaa unia.

Selkä on aivan tuhojumissa, natisee ja paukkuu vaan kun yritän venyttää sitä. Hartiat ja niskat on myös niin juntturassa, että se säteilee päähän asti särkynä. Särkee koko selkää ylös niskaan ja vielä päätä. Ihanaa.

Tiedänhän mä, että ihan itteään tästä saa taas syyttää. On ehdottoman kannattavaa istua runettamassa kolme-neljä tuntia päivässä. Vielä kannattavampaa on lisätä siihen sängyssä lukeminen ja oudossa asennossa kutominen. Lisätään vielä koulustressi, sekoitetaan ja niin, kipuileva ruumis on valmis.

Yritin eilen illalla hoitaa tätä kylmägeelillä ja ibuprofeiinilla. Se vei hartioista kosketusarkuuden, mutta muuten ne on ihan samassa jamassa, kuin illalla.

Muutenkin mälsättää. Kiukuttaa. Tekis mieli heitellä esineitä. Syynkin tiedän. Ja aina se on se sama: mies. Tai ehkä tää on jotain yleismälsätystä, joka vaan sattuu kohdistumaan siihen, koska se on lähimpänä. Koska oikeesti se oli tänä aamunakin aika ihana, ei edes herättäny mua kun lähti viemään lapsia kerhoon. Toisaalta mua ärsyttää, ettei hän herättänyt, koska mulla on oikeesti unirytmi ihan pyllyllään ja voisin ehkä saada sen kohillee, jos joutuisin heräämään ihmisten aikoihin.

Mua inhottaa se, kun mun tekee mieli kiukutella. Musta tulee joku nelivuotias, kun rupean kiukuttelemaan. Tiuskin, huudan, mökötän ja poljen jalkaa. Yritän estää sitä, mutta yleensä se hyökkää kimppuun jostain puun takaa. Yritän pitää tiukasti suuni kiinni ja olla tiuskimatta ja lopulta räjähdän. Huudan kuin hinaaja jostain pikkuasiasta enkä osaa oikein itsekkään selittää minkä ihmeen takia huudan. Tämä on käytösmalli, jota yritän välttää ja siksi pyrin puhumaan mua ärsyttävistä asioista heti. No, aina se ei tehoa. Nytkin pännii, vaikka kaikki on oikeestaan ihan ok. Pännii niin pahasti, että kun ukko tuli äsken kotiin, oli mulla mielessä murha. Se himo haihtui, mutta tekis vieläkin mieli huutaa.

Joopa, kirjottelen seuraavan kerran, kun olen paremmalla tuulella.