Kun lueskelin toisten blogeja, osuin erääseen, jossa puhuttiin ystävistä. Halusin sitten kirjoittaa omista ystävyyskokemuksistani.

Tällä hetkellä mulla on kaksi ystävää ja kaksi hyvää kaveria. Loput ovat vain kavereita.

Molemmat mun ystävistä on ystäviä jo vuosien takaa. Vain toisen kanssa olen ollut yhteydessä koko ajan ja toiseen sain yhteyden uudelleen pari vuotta sitten.

Mun määritelmä ystävälle on ihminen, jolle voin kertoa mitä tahansa koska tahansa. Voin soittaa vaikka keskellä yötä ja itkeä, jos siltä tuntuu. Ei kyllä tunnu, koska itken mieluiten yksin ja patoankin yleensä päivän itkua yöksi. Ystävä on ihminen, johon voin luottaa täysin ja jota kunnioitan. Heille soitan, kun menee oikein huonosti ja heille soitan, kun päivä paistaa lämpimänä ja haluan jakaa sen tunteen jonkun kanssa. Heillekkään en kuitenkaan paljasta kaikkea, osan vain. 

Molemmat hyvät kaverinikin ovat tuttuja vuosien takaa. Molemmat ovat mukavia ja ihania ihmisiä, mutta en silti voi täysin luottaa heihin. Heille soitan silloin, kun on hyvä päivä ja juttelen mukavista asioista. En paljasta kuin hitusen sitä eläintä, joka huutaa mun sisällä. 

Kaverit ovat ihmisiä, joita tapaan, kun kaikki menee hyvin. Heille en paljasta mitään, hymyilen vain.

Elämäni aikana olen ehtinyt nähdä jo monta "ystävää". Voin sanoa, että aiemmin luotin liian helposti. Kerroin eräälle "ystävälleni" kaikenlaista henkilökohtaista ja hän yritti käyttää näitä tietoja lopettaakseen minun ja ukon suhteen. Eipä onnistunut. Toinen "ystävä" halusi lainata rahaa, tätä oli tehnyt paljonkin ja aina maksanut takaisin. Tällä kertaa ei maksanut enkä myöskään kuullut hänestä enää. Siksi olen nykyisin erittäin varovainen siitä, keneen luotan. Jos epäilen, ihan vähänkin, tätä luottamusta, minusta tulee näyttelijä. Hymyilen vaan ja juttelen täysin tyhjänpäiväisiä. 

Parhaiten nuo ystävän kriteerit täyttää ukkoni. Hänelle puhun lähes kaiken, kuten hänkin minulle.

Ongelma ystävissäni on välimatka. He molemmat asuvat kaukana suhteellisen kaukana (n. 150 kilometrin päässä), joten näemmä harvoin. Soittelemme kerran-pari kuukaudessa, jolloin meneekin helposti tunti puhuessa. Näemme suunnilleen kerran vuodessa, jolloin vain puhumme koko viikonlopun.

Jostain syystä nyt on sellanen aika, jolloin kaikki kaverit välttelee mua. Kukaan ei vastaa mulle puhelimeen eikä soita takasin. Ihmetyttää vaan, että voiko kaikilla olla niin kiire vai olenko mä tehnyt heille jotain ja jos olen, niin mitä. Noh, täytyy tehdä karsinta puhelimen muistiin ja poistaa kaikki, jotka ei oo kuukauteen vastannu. Sillähän siitä selviää.