Jotkut meistä alkaa miettiä joululahjoja jo nyt ja käsitöitä harrastavalle ihmiselle se onkin melkein pakko. Itse tehdyt joululahjat vievät nimittäin pirusti aikaa.

Tällä hetkellä tekeillä on joululahja anoppilaan, ristipistoilla tehty sorsataulu. Appiukko metsästää, joten se on aika sopiva aiheensa puolesta ja sain sen ilmaiseksi, kun äiti tyhjensi kaappejaan. Kesken on myös lapsille menevä Nooan arkki -taulu, jota äiti on aloittanut, muttei koskaan saanut loppuun asti. Suunnitelmia onkin sitten paaaljon enemmän. Olen tässä miettinyt nahkatossujen tekemistä joululahjoiksi ja saisin kuulemma jämänahkaakin mutsin verhoomosta, jossa niin pienillä paloilla ei ole käyttöä. Se vaatii kyllä vielä itseltä rahallista panosta, koska nahan lisäksi tarvitsen sopivat neulat, sopivaa lankaa ja mielellään naskalin, ohentajan ja kulmaleikkurin. Jos nyt joskus saan edes yhden parin aikaseksi eikä siihen mene puolta vuotta, voisin tehdä tossut myös kummilapsille. Joulukortit ajattelin tehdä taas ristipistoilla, mutta tällä kertaa katson keneltä kortti tulee ja lähettää sen mukaan. Siinäpä sitä onkin.

Huomenna on Merrin esikoulun tutustumispäivä. Mua jännittää taatusti enemmän kuin poikaa, ahdistaa. Että pitäis mennä lapsen kanssa koululle, argh! Sen jälkeen toiseen helvettiin, kauppakeskukseen, ostamaan koulutarvikkeita eli lähinnä kyniä, kumeja, penaali, kirjanpäällystysmuovia ja muuta roinaa. Pari asiallista vaatettakaan ei varmasti olisi pahaksi, mutta toisaalta tuolla ipanalla on kyllä kaappi täynnä vaatetta.

Lisäksi pitäisi tehdä anelumatka Kelaan. Ukko sai töitä kuukaudeksi ja nyt sitten menee asumistuki tarkistukseen. Ongelma on siinä, ettei ukko ole vielä saanut ekaa palkkaansa ja Kela tarvitsisi silti palkkatodistuksen nyt heti. Huomenna olenkin menossa selittämään ihan paikan päälle, että sen palkkatodistuksen saa vasta, kun saa palkan eli 15. päivän jälkeen. Ahdistaa sekin.

Nukkua pitäis just nyt. Huomenna pitää aamulla olla liikkeellä yheksältä, mutta ihanasti on unirytmi taas aivan pyllyllään, joka johtuu lähinnä siitä, etten iltasin saa unta. Väsyttää kyllä, mutta sänkyyn mennessä vaan pyörin ja hyörin eikä nukkumatti tule. Ahdistaa sekin.