Lupasin Ofelialle jo kauan sitten, että kerron omista kummituskokemuksistani. Tässäpä sitten tulee.

Ensimmäisiä muistamiani yliluonnollisen kokemuksiani olivat kävelyt erään talon ohi. Talo oli vanha, osittain palanut ja odotti purkajaa. Kävelin usein sen ohi käyttäessäni koiraa lenkillä ja eräänä iltana tunsin selässäni kylmät väreet. Tuntui, kuin joku olisi katsellut minua. Jatkoin kiireesti matkaa. Muutaman kerran näin talon täydessä valaistuksessa, vaikka sinne ei enää edes mennyt sähköjä. Nykyään talo on purettu.

Seuraavat väristykset sain entisessä opiskelupaikassani. Kävelin illalla tyhjien hevostarhojen ohi, kun yhtäkkiä yhden tarhan portti aukesi. Kuulin askeleet, kuin hevonen olisi kävellyt ohi ja portti meni uudestaan kiinni. Tuuli se ei ollut, koska silloin ei tuullut. Kun kerroin kokemastani aamulla, sain kuulla, etten ollut ainut, joka vastaavan kokemuksen oli saanut. Opin jo odottamaan, että niskavillani nousevat pystyyn sen tarhan kohdalla, niin nimittäin tapahtui joka kerta ohi kävellessäni.

Ollessani Ukon kotipaikalla ensimmäistä kertaa en pystynyt nukkumaan. Tuntui, kuin joku olisi tuijottanut mua ikkunasta. Vaikka kuinka yritin ikkunasta tähyillä, ei siellä kuitenkaan näkynyt ketään. En kuitenkaan saanut unta. Aamulla kyselin asiasta Ukolta, joka kertoi kotipaikkansa olevan entinen sotasairaala. Ei kuulemma ollut mitenkään harvinaista tuntea outoja asioita.

En pidä itseäni erityisen herkkänä ihmisenä. Silti ajoittain tunnen, kuinka karvani nousevat pystyyn ilman syytä. Oletan, että tämä johtuu nimenomaan yliluonnollisen läsnäolosta.