On tuo kyllä yksi murheenmakkara. Kryyniksi se on liian suuri.

Kaikki alkoi talvella tulehtuneesta rasvapatista, jota hoidettiin antibiootilla. Antibiootti laukaisi korvatulehduksen, johon syötiin lisää antibioottia. Ja nyt se on tainnut laukaista myös iholla jotain. Koira nimittäin raapii itseään, kaluaa itseään ja nuolee itseään niin paljon, että sen selkään on tullut karvaton läntti. Läntti hilseilee ja selvästi kutiaa. Tänään mennäänkin jälleen eläinlääkäriin ja kyllä ihmetellä täytyy, jos ei taas saada antibioottia.

Toki tuo voi olla muutakin, kuten allergiaa. Tiedän, että tuolla on vehnäallergia. Tiedän, että se on lipsunut ruokailemaan biojätepöntöstä, johon usein päätyy lasten leipiä ja makaronia, joissa on vehnää. Eliminaatiodieettikin saattaa siis olla edessä.

Koiran lonkat oireilevat hetkittäin. Huomaa, kun ollaan tehty pidempää pyörälenkkiä, ettei seuraavana päivänä koira oikein innostu leikkimään. Niistäkin odotetaan diagnoosia. Epäilen, että tällä on niin paskat lonkat, että seuraavaksi joudutaan miettimään jonkunlaista lääkitystä.

Tämän koiran jälkeen etsin sellaisen rodun, joka on mahdollisimman terve ja otan sellaisen koiran. Tämä koira kun tuntuu saaneen useampia saksanpaimenkoirien helmasyntiä. Ja ihmekös tuo, pilalle jalostettu luiskaperse kun on.

Tänään oli ensimmäinen tapaaminen sosiaalitoimen kanssa. Koulu teki meistä lastensuojeluilmoituksen pojan väkivaltaisen käytöksen takia. Tämäkin rehtori myönsi, ettei ole koskaan tavannut näin hankalaa lasta. Niinpä niin. Kirvesmurhaajahan tuo on, kahdeksanvuotiaana.

Psykologi teki viime vuonna pojasta arvion, että poika on ylivilkas, vakavasti masentunut ja tunteiden säätelyssä on häiriöitä. Nyt jonotetaan uuteen arvioon uudessa sairaanhoitopiirissä, joten saattaa hieman kestää arvion saaminen. Takki alkaa olla tyhjä, kun tuntuu, ettei koulu kuuntele mitä yritän heille kertoa.

Poika meni aiemmin siskonsa kanssa samalla taksilla kouluun. Koulun pihalla olisi valvomatta pitänyt pystyä leikkimään puoli tuntia. Ei mennyt ihan putkeen. Teki mieli sanoa, että mitäs minä sanoin. Varoitin, että aika on meidän piltille liian pitkä, mutta kukaan ei kuunnellut ennenkuin poika veti herneet nenään ja heitti rehtoria pulkalla. Sai oman taksivuoron, joka vie pojan kouluun vasta kun koulu alkaa.

Poika on rauhaton luokassa. Olen ehdottanut "piikkipenkkiä" eli tällaista ja rauhoittumistilaa, mutta eipä ole kumpaakaan saatu. Istuintyyny auttaisi lasta energian purkamisessa, koska sen päällä on pakko tasapainoilla. Rauhoittumistila auttaisi lasta yrittämään tunteiden hallintaa, kun poika pääsisi pois vaikeista tilanteista.

Olen puhunut pojan herkkyydestä melulle ja silti sillekkään ei ole edes yritetty keksiä ratkaisuita.

Väsyttää.

Tuli tässä mieleen ihan ohimennen.

Ennen asuimme rannikolla, jossa joka saatanan kevät ja kesä sai repiä punkkeja koirasta. Siis oikeesti, heti kun päivälämpötila nousi vähänkään yli kymmenen asteen, niin sai kaivaa punkkipihdit esiin ja niitä pirulaisia olikin vähintään kerran viikossa kiinni ihossa, jos koiraa käytti muuallakin kuin asfaltilla.

Viime kesänä Kanta-Hämeessä taisin repiä koirasta yhden punkin. Siellä se ei kyllä kauhesti nuohonnut pusikoita, vaan pysytteli pitkälti leikatuilla nurmikoilla ja sillä asfaltilla.

Nyt asutaan Itä-Uusimaan pohjoisosassa ja koira kiitää pitkin pusikoita joka ikinen päivä. Vielä ei ole näkynyt punkin punkkia, vaikka kotkalaiskaverit valittavat facebookissa kuinka taas oli koiralla punkki kiinni. On niitä punkkeja täälläkin, ei vaan läheskään samassa mittasuhteessa kuin rannikolla. Katsotaan kuinka kauan saa punkkipihdit pitää lääkekaapissa.

Onkin hetki vierähtänyt viime kirjoituksesta. Paljon on muuttunut siitä.

Vaihdoimme asuinpaikkaa. Muutimme keskelle metsää omakotitaloon joulun tienoilla. Talo on vanha ja vaatii kunnostusta, joten remontoimme tätä pikkuhiljaa.

Opiskeluni on toistaiseksi katkolla. En tiedä pystynkö jatkamaan sitä, koska muutimme n. sadan kilometrin päähän koulusta. Ehkä vähän turhan pitkä koulumatka.

Lapset kasvaa. Tytär jää luokalleen lukihäiriön takia. Pojan kanssa mietitään tukitoimia, kun koulunkäynti uudessa koulussa ei oikein suju.

Koira kasvaa. Maalle muuton jälkeen on koira muuttunut rennoksi ja helpoksi käsitellä.

Parisuhde kasvaa. Tai ehkä me sen parisuhteen osapuolet kasvamme.

Elämä melkein mallillaan. :)

Pelottaa. Taas.

Pojalla psoriasis vaan pahenee. Nyt on kokeiltu kortisonirasvat, muut rasvat ja valohoidot. Eivät tehonneet. Siirrytään suun kautta otettaviin lääkkeisiin.

Poika kävi viime viikolla ihotautilääkärillä ja siitä asti ollaan odotettu puhelua. Puhelua, jossa kerrottaisiin mitä lääkettä annetaan ja kuinka paljon. Puhelua ei kuulunut. Eilen ukko kävi viemässä pojan psykologille ja samalla kysymässä ihotautiosastolta lääkkeestä. Sai reseptin mukaansa ja käskyn käyttää poika ensin verikokeissa. Lääkettä ei kuulemma saa antaa ennen kuin verikokeen tulokset tulee. Kiva.

Koskaan ei pitäisi lukea lääkkeen pakkausselostetta ennen kuin sitä oikeasti tarvitsee. Nyt nimittäin stressaan sen takia ja paljon. Pojan lääkkeen nimi on Neotigason ja perjantaina kuullaan, saako tuota pojalle antaa. Jos nimittäin veren maksa- tai rasva-arvot heittää yhtään, se on ehdoton nounou. Yleisiä sivuvaikutuksia kun ovat sekä maksa- että rasva-arvojen kohoaminen.

Harvinaisempia sivuvaikutuksia ovat kallon sisäisen paineen nousu ja luiden kasvun muutokset. Toki, ne ovat harvinaisempia, mutta tällä tuurilla saattavat olla mahdollisia. Onhan sekin harvinaista, että psori puhkeaa esikouluiässä ja vielä harvinaisempaa, että se puhkeaa näin pahana, että vaaditaan ihan suun kautta annettavaa lääkitystä.