Kuten varmaan postauksen ajankohdasta huomaatte, en saanut unta.

Edellisen postauksen jälkeen mittasin kuumeen ja huomasin lämpöä olevan pari piirua liikaa. Mietinkin, voiko henkinen kunto aiheuttaa kuumetta.

Tällä hetkellä ahdistaa pahasti. Mieli tekisi hakea keittiöstä veitsi ja viiltää hiukan, ihan vain saadakseni pahan olon pois. Mulla ei siis ole tällä hetkellä itsemurha-ajatuksia, mutta ruumiillinen kipu on aiemmin auttanut peittämään henkisen ja toivoisin sen tehoavan tälläkin kertaa. Tiedän kuitenkin, ettei se tehoa, vaan sen jälkeen tunnen ahdistuksen lisäksi myös syyllisyyttä ja turhautuneisuutta. Mistäkö tiedän? Kokeilin sitä tässä pari kuukautta taaksepäin.

Tekis myös mieli vetää pää täyteen. Tekis mieli yrittää hukuttaa murheet viinaan. Tiedän kuitenkin, ettei se tehoa. Tiedän, että ne pirulaiset osaavat kellua ja krapulamorkkis vain pahentaa tilannetta. Ei siis kannata sekään.

Keinot alkavat loppua. Keinot selvitä. Olen syönyt suklaata, joka tuo hetkeksi hyvän olon ja sen jälkeen itseinho-masennus-ahdistuksen. Olen lukenut, mutta tuska päässäni ei suostu hiljenemään edes mielikuvistusmaailman alla, vaan huuto kuuluu siitä läpi. Olen ollut vierailulla ystävieni luona, vain palatakseni kotiin entistä rikkinäisempänä.

Miksi olen rikki? Miksi en voi nauttia ihanasta kesästä lasteni kanssa? Ken tietää, en tällä hetkellä jaksa tai edes pysty analysoimaan tilaani.

Hain äsken esille akuutin mielenterveysryhmän numeron, johon voi hakeutua arviointiin ilman lähetettä. Haluaisin mennä sinne huomenna, mutta tunnen itseni. En varmasti saa vietyä itseäni jälleen psykologin juttusille vain saadakseni kuulla olevani "täysin normaali nuori nainen". Viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole uskaltanut keskustella omasta henkisestä tilastani kenenkään alan asiantuntijan kanssa. Epäilen, että uskallan ylittää kynnyksen vasta nirhittyäni ranteeni auki sukkapuikolla...

Toinen ongelma on lastenhoitaja. Tällä hetkellä sellaista ei ole. Ukko on töissä, anoppi sairaslomalla, kummi menossa itse lääkäriin ja niin edelleen. Vaikka saisinkin voitettua pelkoni, en tiedä saisinko aikaa enää neljän jälkeen, jolloin ukko olisi jo tullut töistä.

Pelkään nukahtaa. Entäs jos oloni onkin pahentunut enkä saa enää itseäni sängystä ylös? Niinkin on jo tänä kesänä käynyt. Silloin oli onneksi ukko kotona, joten mun ei tarvinnut tehdä muuta kuin saada itseni siedettävään kuntoon. Tai entä jos tämä rintakipu ei olekaan vain ahdistusta vaan oikeasti kuolemaksi?