Eilen sain itseni raahattua kouluun sisäisen sodan jälkeen. Hyvä, että menin, opettaja olis tänään jo soittanu perään, jos en olis ilmaantunu.

Matikka on hankalaa. Geometria ei todellakaan ole mun laji ja nyt käydään trigonometrisiä yhtälöitä. Kun en tajua, niin en tajua.

Torstaina on yo-info kevään kirjotuksista ja olen vihdoin saanut päätettyä mitä ensi keväänä kirjotan. Pakollisia mulla on jäljellä äidinkieli ja matikka. Niiden lisäksi olen nyt päättänyt kirjottaa historian. Historia on mukava aine ja mulla sattuu olemaan siitä pakolliset kurssit täynnä. Opettajalta varmaan lisäks hyviä neuvoja ja lisää luettavaa.

Tällä hetkellä tuntuu hyvältä. Tunne siitä, että tää on kohta ohi, on valtavan vapauttava. Kohta voin hakea seuraavaan kouluun. Mihin kouluun sitten haen, ei ole vielä ihan selvinnyt. Johonkin. Todennäkösesti yliopistoon ja todennäkösesti opiskelemaan arkeologiaa, ehkä. Kukapa tietää.

Sen tiedän, että Kotkaan emme jää. Muuton ajatteleminen lähinnä hymyilyttää. Toisin kuin Ukkoa, joka stressaa nyt jo siitä, mihin muutamme ja mistä saamme asunnon ja löytyykö sieltä töitä ja niin edelleen. Olen yrittänyt rauhoitella, mutta ei auta.

Nyt lähden tekemään joulukortteja.