Tänään olen taas eksynyt netin syövereihin, jopa niin pahoin etten jaksanut, viitsinyt mennä kouluun.

Erään blogikirjoituksen kommentissa oli: "kymmenen vuoden päästä sitä voi taputtaa itseään selkään ja todeta, että perkele, sinä selvisit hengissä!" Tulipa mieleeni, onko tuollaisessa järkeä?

Miksi kiusata itseään kymmenen vuotta ja vasta sitten nauttia? Eihän elämä mullekkaan aina niin hemmetin helppoa ole, mutta on joskus niitä hyviäkin päiviä. Jos niitä ei olisi, tuskin olisi minuakaan.

Vai olenko vain itsekäs, kun ajattelen, että minullakin on oikeus nauttia? Pitäisikö minunkin kumartaa markkinatalouden alttarille, mennä paskahommiin, joista en nauti ja iloita sitten joskus eläkkeellä?

Enpä usko. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Elämästä pitääkin nauttia edes joskus ja on oltava oikeus olla onnellinen, olkoon elämäntilanne mikä tahansa. Sitä ei kyllä tässä maassa suotaisi. Jos et ole töissä, ei sinulla muiden silmissä ole oikeutta iloita.

Onhan minutkin kasvatettu ihailemaan kovaa työntekijää, joka sairaanakin raahautuu töihin, viettää illat toipuen päivän duunista ja juo viikonloppuisin pääntyhjennyskännin. Se on Suomessa suotavaa, jopa toivottavaa. Sosiaalipummit ne pahimpia on. Silti olen itsekkin joutunut vastoin tahtoani sosiaalipummiksi, jolla ei ole töitä ja joka ei varmasti tällä hetkellä edes saisi töitä. Ukkonikin on sosiaalipummi, joka ei yrityksistään huolimatta ole saanut töitä. Sepä ei olekkaan sukulaisille riittävästi, että töitä on haettu, vaan töiden perässä pitäisi lähteä sinne, missä niitä on. Pitäisi jättää perhe ja lähteä toiselle paikkakunnalle tekemään töitä, että olisi ihminen. Vai olisiko? Olisiko vain onneton ihmisen kuva, jonka lapset itkevät ikäväänsä tai pahempaa, eivät enää edes tunnista, kun tulet käymään? 

Vasta jouduttuani itse ensimmäistä kertaa elämässäni käymään kuukaudesta toiseen työvoimatoimistossa, Kelassa ja sossussa, tajuan kuinka nöyryyttävää se on. Jo rakenteen monimutkaisuus painaa pienen ihmisen polvilleen. Päätöksiä saa ruikuttaa ja mitä säälittävämmältä näytät, sitä varmemmin saat vain potkuja päähän. Ei paljon anna aihetta onneen.

Onnea tuo kuitenkin niin moni muu asia. Harrastukset, lapset ja ystävät korostuvat työttömänä. Niistä voin nauttia, vaikka rahaa ei olisikaan. Ne henkireiät pitävät pään pinnalla huonoinakin päivinä.