Olen aina halunnut osata piirtää. Ideoita olis vaikka muille jakaa, mutta toteutus tökkii. Oon hankkinu itselleni vuosien varrella kaikenlaisia piirtovälineitä, mutta olen vihdoin myöntänyt totuuden: en osaa. Nytkin pyörii hieno idea päässä, josta haluisin tatuoinnin. Paperille en vaan saa sitä.

Outoa on mun mieliala. Huomenna on enkun preliminääri, johon mun on pakko osallistua, vaikka oon jo kirjottanut sen. Jos en osallistua, en saa puuttuvia kursseja täyteen ja voin unohtaa lakin saamisen. Torstaina mulla on äidinkielen tekstitaidon preli ja se hiukan huolestuttaa. Tekstitaidon yo-kokeeseenkaan ei ole kovin pitkä aika ja se huolestuttaa vielä enemmän.

Sitten taas toisaalta ei huolestuta yhtään. Mieli on lähdössä lentoon. Kaikki näyttää iloiselta, koska tiedän, ettei koulua ole enää paljon jäljellä. Tiedän, että jo parin kuukauden päästä saan huoahtaa joko helpotuksesta tai pettymyksestä, kun alustavat yo-kokeiden tulokset tulee.

Ja sitten taas toisaalta ahdistaa. Tänään kouluun lähteminen oli työn ja tuskan takana, koska olisin vaan halunnut hautautua peiton alle ja haistattaa pitkät koko maailmalla. En jaksanut koulussa olla sosiaalinen, en jutellut juuri kenenkään kanssa ja keskityin lähinnä tehtäviin. Mikä toisaalta on aivan loistavaa, vihdoin osaan keskittyä! Toisaalta taas se on kaukana loistavasta, koska tarvitsisin sosiaalisia kontakteja, etten ihan täysin erakoituisi.

Kaksijakoisuutta ilmassa.