Peikko katsoo tossa vieressä videota. Menossa on Barbie Prinsessa ja kerhjäläistyttö. Siinä lauletaan, kuinka helppoa ja mukavaa on olla prinsessa. Voi, kun kaikki oliskin helppoa ja mukavaa.

En tiedä, hukkasinko alitajuisesti tahallani avaimeni, mutta eilen ne oli kadonnut. Ja tietenkin just silloin, kun olin lähdössä hakemaan lapsia hoidosta. Olin jo henkisesti valmistautunu siihenkin koitokseen, mutta enpäs sitten lähtenytkää. Soitin ukolle, että menee hakemaa ne lapset.

Tänään mun niskat on aivan tuhottoman jumissa. Sen siitä saa, kun lukee sängyssä. Ja onnistuin hajottamaan yhden kirjaston kirjankin ihan vaan pudottamalla sen lattialle. Toisaalta, oon aika tyytyväinen, että sain alotettua lukemisen. Pääsin vasta ekan kirjan puoleen väliin, mutta alku se on sekin. Ihan mielenkiintosia juttuja nuo ympäristöekologian jutut, mutta tuttua huttua. Suurimman osan oon lukenu jo aiemminkin, ihan Tiede-lehdistä ja muista lehdistä. Biologia on aina kiinnostanut mua.

Jotenkin vähän ahistaa. Pelkään, etten ehdi sisäistämään noita kirjoja niihin kokeisiin mennessä. Lisäks oon tällä hetkellä täysin persaukinen, rahaa tulee vasta ens viikolla. Onneks on pakastin täynnä sapuskaa, muuten syötäis makaroonia koko viikonloppu. Meillä ei kyllä taida tällä hetkellä olla makarooniakaan. :D

Ens viikonlopuks oon vähän suunnitellu sellasta vetäytymistaktiikkaa. Sain vihdoin yhden kaverin kiinni ja tarkotus olis, että lähden heille ihan yksin koko viikonlopuks. Jos se nyt onnistuu. Niin monta kertaa on tullu jotain muuta, kuten pahimmillaan oksennustauti, kun oon ollu johonki lähdössä, etten nuolase, ennen kuin oon kaverin luona perillä.

Tekis kuitenkin todella hyvää päästä vähäks aikaa pois. Tää on taas tätä vetäytymistaktiikkaa, mutta olis kiva edes hetkeks saada kaikki pois päästä. Se onnistuu, koska sen on pakko. Hymy on pidettävä naamalla tolla vierailulla, joten maski pitää. Täytyy vaan pitää huoli, etten sorru ottamaan paljoakaan viinaa. Muuten voi ote lipsua. 

Viina muuten pahentaa huomattavasti mun ahdistusta. Yritin joskus hukuttaa masennukseni siihen tököttiin ja välillä menikin viikko kunnon kännissä ihan huomaamatta. Kyllähän se kännissä olo oli kivaa, mutta se hirvee morkkis sen jälkeen oli viedä multa hengen. Itsetuhosimmillani olenkin aina krapulan jälkeen morkkiksessa. Ja siinä syy, minkä takia en enää juo paljoakaan. Pieni maistelu kerran kuussa, parissa riittää vallan mainiosti.

Luin muuten Tiede-lehdestä, että kirjottaminen auttaa tunteiden hallintaan. Enpä tiedä, mulla ehkä just toisin päin. Kun puran tänne sydäntäni, joudun ajattelemaan eikä ne ajatukset tosiaan ole mitään hyviä. Mutta toisaalta, saan ajatuksia uloskin häädettyä tällä konstilla.

Mietiskelin tässä, saisinko lähetteen mielenterveystoimistoon lasten neuvolan kautta. Tiedän, että jotkut on saaneet, mutta kehtaisinko kertoa ongelmistani tutulle neuvolan tätille, jonka joudun kohtaamaan uudelleen vai lääkärille, joita pelkään? Pelottaa sekin, mitä neuvolan täti sanois, jos kertoisin ja suosittelisko se lasten poisottoa. Sitä, jos mitä, mä en kestäis. Tottakai mä tiedän, noin niinku järjellä, ettei siihen ole mitään syytä. Mun lapset on sentään hyvin ruokittuja ja normaalisti kehittyneitä, joten mitenkään laiminlyötyjä nuo eivät ole eikä edes pahoinpideltyjä. Mutta silti se pelottaa. Entä jos saan kuulla, etten olekkaan tarpeeksi hyvä huoltamaan mun lapsia?

Jos tämä oliskin kiinni vaan minusta. Mutta nyt ei ole kyse vain minusta. Joo, tiedänhän mä senkin, että jos näitä ahdistuskohtauksia olis vähemmän, niin varmasti se olis lapsille parempi. Sitten ajattelen taas, että täähän kuitenkin menee kohta ohi, ihan kohta, turha vaivata muita näin mitättömällä jutulla... 

Sekasin mä oon ku seinäkello. :D En tiedä itekkään, mitä tekisin ja miten tekisin. Täytyy ensin saada ajatukset järjestykseen.

Ukko on nyt todella innostunu laihduttamaan. Noh, mä tiedän, että munkin pitäis. Mutta pitämiseks se saattaa jäädä. Mä oon tunnesyöppö: oli tunne mikä tahansa, tykkään ahmia. :D Mullakin tulee aina välillä hurja laihdutusinto ja oonhan mä parhaimmillani tiputtanu sellaset 20 kiloa. Sekin on hyvin kausittaista. Välillä syön todella terveellisesti ja liikun ja sitten alkaa masennus, jolloin vaan vedän sipsiä, juon limua ja tuijotan telkkaria. Valitettavasti mun laidutusinto ei pärjää ahmimisinnolle. Kiloja on taas tullu takasin päin, jojoilen jälleen. Ei sinällään, onhan noita kiloja jo kertyny ennen laihdutustakin. Ylipainoa mulla on noin 50 kiloa. Ja ton sanominen alko itkettää.

Joopa, nyt lähen vetämään tupakkaa ja sit tekemään ruokaa. Sekin on muuten yks mun ahdistuksen indikaattori. Jos mulla menee pirusti (eli noin aski) tupakkaa päivässä, mua ahistaa ja masentaa. Jos sitä menee vähemmän, mulla menee paremmin. Tällä hetkellä sitä menee reilu aski päivässä ja hetkittäin jopa ketjussa eli taitaa olla asiat tavallista huonommin...

Nyt meen kuitenki tupakalle.