Mitä olen tänään saanut aikaan? Pestyä neljä koneellista pyykkiä. Aloitin heti aamulla ja viimeinen tuolla linkoaa parhaillaan. Jostain tuota pyykkiä aina sikiää. Vastahan mä pari päivää sitten pesin kolme koneellista. Kummasti vaan pelkästä lakananvaihdosta aiheutuu pari koneellista ja kun päätin pestä kaikkien pyyhkeetkin, niin johan tuota pestävää riittää.

Juttelin eilen erään ystävän kanssa puhelimessa ja puhe kääntyi ympäristöasioihin. En ole ilmastodenialisti, vaan ratkaisudenialisti. Epäilen vahvasti pystytäänkö tätä hiilidioksidikriisiä ratkaisemaan. Uskon, että vähintään puolet ihmiskunnasta tulee kuolemaan tämän takia. Ihmisillä ei ole niin paljon hyvää tahtoa, että tämä kriisi pystyttäisiin ratkaisemaan ilman joukkotuhoa. Olen tätä mieltä siksi, että koko ajan siirretään tehtaita maihin, joissa päästörajoituksia ei ole. Raha on se, joka puhuu ja on halvempaa valmistaa tuotteita maissa, missä ei tarvitse huolehtia päästöistä. Se on valitettavaa, mutta ihan arkitodellisuutta. Hyvä esimerkki ovat lääkkeet, joista löytyy juttua uusimmasta Tiede-lehdestä. Siinä kerrotaan, kuinka alueella, jossa valmistetaan 30 % meilläkin myydyistä lääkkeistä valmistetaan, löytyy puhdistetusta jätevedestä yhtä paljon kipulääkettä kuin pilleristä Buranaa. Miksi sitten lääkkeet tehdään siellä kaukana? No, koska se on halpaa eikä kukaan nosta meteliä jätevesistä. Mitä väliä, jos vedessä onkin liikaa lääkeaineita?

Eilen viimeisellä tunnilla mulla oli yhteiskuntaoppia. Opettaja puhui siitä, kuinka valtio nostaa maan lamasta satsaamalla kouluihin ja sairaaloihin ja näin luo työpaikkoja. Ei ainakaan tässä maassa pidä paikkaansa. Päin vastoin, tässä maassa tuntuu olevan valtiollakin ajatus, että koska on lama, pitää vyötä kiristää ja jättää investoinnit tekemättä. Valtiokin säästää, nääs.

Tänään oli oikeastaan ihan kiva päivä. Koulussa oli viimeinen matikan tunti ennen koetta ja kertailtiin lähinnä vektorilaskentaa. Pitää kerrata vielä sinilausetta ja muita alkukurssin aiheita. Ne on melkein kerennyt unohtua. Sain ensi jakson lukujärjestyksen ja sain selvitettyä siinä olleen ongelman. Mulla olis ens jaksossa ollut biologiaa, mutta se meneekin pahasti päällekkäin matikan ja äikän kanssa, joista kummastakaan en haluais olla pois. Sain vaihdettua sen toiseen kurssiin. Pitäis vielä pyytää eräältä opettajalta tenttilupa yhteen kurssiin, että saisin kurssimäärän täyteen. Ihan hyvässä mallissa on koulu tältä vuodelta siis. Tuntuu, että olen saanut jotain aikaan.

Viikonloppuna olis tarkotus mennä käymään sukulaiskierroksella. Pitäis viedä lahja kummitytölle ja joulukortit isovanhemmille. Samalla reissulla pitäis käydä äitipuolen luona kahvilla. Onkin kiva nähdä taas kaikkia, siitä onkin jo aikaa, kun ollaan viimeksi tuolla päin pyörähdetty.

Nyt lähden tekemään lapsille iltapalaa. Meillä ei kyllä tällä hetkellä ole jääkaapissa kuin margariinia, mutta onneksi jo huomenna pitäis tulla rahaa. Tiukilla mennään, mutta pärjätään.