Sain tänään loppuun tuon Petos Lautasella -kirjan ja kirjoitinkin siitä muutaman rivin toiseen blogiini. Sinne pääsee tästä.

Hei wau, oon oppinut linkittämään! :D

Luin eilen myös The Mammoth Book of Vampires -kirjan loppuun. Oli aika hyvä. Tarinat oli kyllä hiukan eri tasosia eivätkä kaikki edes olleet niitä perinteisiä vampyyritarinoita. Ei siis Drakulaa eikä Lestatia, mikä on vähän harmi. Itse tykkään nimenomaan perinteisistä vampyyritarinoista.

Luettua tuli myös Nora Robertsin Jumalainen Pahuus. Se oli ihan perusromantiikkaa ja taattua Robertsia. Oli pahuutta, joka uhkasi tyttöä ja poika, joka puolusti. Lopussa tyttö sai pojan, vaikka läheltä piti. Tykkään Robertsin tyylistä kirjottaa. Varsinkin neliosaiseksi venynyt Meri-trilogia on lähellä mun sydäntä. Mieshahmot on nimittäin Robertsilla aina uskomattoman kiinnostavia ja kiihottavia. Naisetkaan ei yleensä ole mitään tyhjäpäitä, päin vastoin. Robertsin Kukka-trilogia on hyvä esimerkki hyvin pärjäävistä naisista ja sehän niissä ihanaa onkin, että menestyvä nainen löytää rinnalleen arvoisensa miehen. Roberts on parasta aivot-narikkaan-kirjallisuutta.

Nyt mun pitäis keskittyä koulukirjoihin. Ens viikolla olis tän lukuvuoden ensimmäinen koeviikko ja mulla olis neljä koetta: historia, äikkä, enkku ja matikka. Enkun sanoja pitäis kertailla, äikän kirjaa vähän lukea, kertailla matikkaa ja lukea historiankirja kokonaan. Meillä ei kirjaa juurikaan historian opetuksessa käytetä. Opettajalla on oma kurssirunko, johon hän on koonnut omasta mielestään tärkeimmät asiat ja siitä me oppilaat saadaan kopio. Se on yleensä vaatimattomat 50-60 sivua ja vastaa melkein kirjan lukemista. Nyt opettaja on kuitenkin ollut sairaslomalla ja meillä on ollut sijainen. Siispä pitää turvautua kirjaan. Onneks aihe on kohtalaisen tuttu, nimittäin roomalaisuudesta nykyaikaan. En osaa enää stressata noita kokeita varten (ainakaan vielä, katotaan maanantaina).

Nyt alan runettaa (tietämättömille kerrottakkoon, että runetus tarkoittaa RuneScape-pelin pelaamista). Jos haluat tietää lisää runetuksestani, laita kommenttia, niin saatan siitä jossain vaiheessa kertoa lisääkin.