Tänään katselin LA Inkiä ja siinä tuli vastaan vasektomia. Siitäpä lähtikin pää taas vilistelemään.

Meillä on pari muksua ja miehellä ikää 30 vuotta. Itsellä ikää 26 eli vielä 4 vuotta mahdolliseen sterilisaatioon. Olen tässä jo muutaman kuukauden yrittänyt saada Ukkoa vasektomiaan, mutta laihoin tuloksin.

Itselleni eivät nuo hormonaaliset ehkäisyt sovi. Niitä on kokeiltu jo useampia, ensin kolmia eri pillereitä ja sitten Nuvaringiä eli ehkäisyrengasta. Tuon Nuvaringin kokeilin, koska ehkäisyneuvoja kehui sen olevan vähähormonisempi ja aiheuttavan vähemmän sivuvaikutuksia kuin pillerit. Itse en huomannut mitään eroa. Samalla lailla katosivat halut ja minusta tuli itku-potku-raivari, jolla oli rinnat erittäin arat. Kuparikierukkaa en kunnallisella puolella saa, koska molemmat mukulat ovat syntyneet sektiolla eikä yksityiseen ole varaa. Ei kyllä ole takuitakaan tekisikö tuota operaatiota yksityinenkään. Hormonikierukkaa en halua, koska nuo muutkaan hormoniehkäisyt eivät sopineet. Vaihtoehdot ovat siis vähissä, lähinnä kondomi käy, koska pessaaria ei enää Suomesta saa. Sterilisaatio olisi siis täydellinen vaihtoehto, koska lapsiluku on nyt täynnä.

Itse en sterilisaatiota tule saamaan edes yksityisellä seuraavaan neljään vuoteen, jos en tee vielä yhtä lasta. Se taas ei näillä näkymin ole mahdollista, koska jo nyt tekee tiukkaa rahallisesti eikä tilanne tule ainakaan parantumaan, kun lähden opiskelemaan itselleni ammattia. Ei sillä, että olisi halujakaan tehdä vielä yhtä lasta, kyllä nuo kaksi riittävät vallan mainiosti. Kritisoin vahvasti tuota kolmenkympin tai kolmen lapsen rajaa.

Miehelläni olisi jo mahdollisuus vasektomiaan. Hän ei halua. Hän ei halua, että kukaan vieras koskee hänen sukuelimiinsä. Häntä pelottavat mahdolliset sivuvaikutukset. Siihen on siis tyydyttävä ja odotettava vielä neljä pitkää vuotta.

Lueskelin tuosta vasektomiasta aiemmin ja eniten huvittivat kommentit tyyliin "entäs jos puolisosi ja lapsesi kuolevat, mitäs sitten teet?!" Jos näin kävisi itselleni, niin tuskin haluaisin lisää lapsia uuden puolison kanssa. Tai mistäs sitä tietää, mutta ainahan voisi kokeilla hedelmöityshoitoja tai adoptiota. Miksi lapsen pitäisi olla biologisesti oma? En edes kykenisi tekemään kahta "korvaavaa" lasta vaarantamatta omaa henkeäni, koska viime sektion jälkeen lääkäri sanoi, ettei hän suosittele kolmattakaan lasta arven repeämisvaaran takia.

Toinen yleinen vetoomus oli, että entäpä jos eroat nykyisestä puolisostasi ja uusi puolisosi haluaa lapsia? Tuskin edes etsisin miestä, joka haluaa lapsia. Ja kuten sanottu, vaihtoehtoja löytyy.

On ihmisiä, jotka eivät biologisista syistä kykene saamaan lapsia. Kysytäänkö heidänkin puolisoiltaan mitä tapahtuu, kun he haluavat lapsia? Tuntuu, että tässäkin asiassa tietyt tahot haluavat kaikkien tekevän paljon lapsia ja niitä, jotka eivät siihen syystä tai toisesta kykene tai suostu, joko säälitään tai halveksitaan.

Tiedän kyllä olevani itsekin ihminen, joka utelee tutuilta, että "koskas teille tulee perheenlisäystä?" Tiedän sen olevan epäkohteliasta ja joistakin jopa kamalaa ja yritän sitä välttää, mutta olisi kiva kuulla suoraan, että "ei meille tule" kuin "kyllä kai niitä joskus...". Sanonhan minäkin suoraan, että kyllä nämä nyt ovat tässä enkä kiertele, että "kyllä kai meille ehkä joskus voisi vielä yksi tulla." Pitäisi olla jokaisen perusoikeus tehdä tai olla tekemättä lapsia oman tahtonsa mukaan, jos niistä pystyy huolehtimaan (en väitä, että itse osaisin huolehtia lapsistani erityisen hyvin, mutta ovatpa nuo vielä hengissä :D). Sen takia sterilisaatiokin pitäisi saada silloin, kun siltä tuntuu ilman järjettömiä ikärajoja. Mieluummin haluaisin sterilisaatioon kunnon kartoituksen ihmisen tilanteesta psykologin haastatteiluineen ja koeaikoineen kuin ikärajan.

Elän toivossa, että tuo Ukko tässä parin vuoden sisään päättää mennä vasektomiaan. Kumien kanssa pelleily alkaa tympiä.

Päivitystä närästyksestä:

Sain reseptin näyttämättä naamaani. Soitin eilen heti aamusta päivystykseen, kysyin reseptiä ja kun kuulin, että se on valmiina, kävin sen saman tien hakemassa pari tunnin yöunien jälkeen. Otin yhden ja se auttoi. Parin tunnin päästä kipuilu alkoi uudestaan ja nappasin toisen naamaan. Kipu hävisi eikä palannut. Yönkin sain nukuttua rauhassa.

Tänään on ollut ihan ok olo. Hieman kourii hetkittäin, mutta tuska on poissa. Onneksi. Nexium siis alkaa purra. Resepti oli neljäksi kuukaudeksi yksi tabletti päivässä, mutta ajattelin vetää tupla-annoksella tämän viikon ja jatkaa sitten ohjeen mukaan. Toivottavasti tää nyt oli tällä kertaa tässä eikä uusia tuskakohtauksia enää tämän vuoden puolella esiinny.