Eilen oli ihan hyvä päivä. Tuli rahaa ja käytiin ostamassa neljä kassia ruokaa, tankkaamassa auto ja pyörähdettiin torilla. Fiilis oli ihan jees, mutta ei normaalitasolla.

Tänään ottaa taas päähän. Ukko häipy heti aamusta vanhempiensa luokse, vaikka kuinka sanoin, että täällä edelleen pitäis siivota. Eipä auttanut, on kuulemma niin paljon tekemistä, ettei ehdi. Joopa joo, niinhän sitä aina on. Vituttaa suorastaan. Olishan täälläkin tekemistä vaikka millä mitalla, mutta en jaksa enkä halua tehdä kaikkee yksin. Pesen tänään pari koneellista pyykkiä, teen ruoan ja se saa riittää. Enempää en tee, vaan rupean lakkoon.

Jotenki masentaa. Itkettää, mutta en kuitenkaan halua itkeä. Se olento mun sisällä huutaa kovempaa. Siellä se pikkuhiljaa tuhoaa mun sielua.

Huomenna mennään mun mutsille. Ei voi sanoa, että kovin innolla odottaisin sitäkään. Lauantaina ollaan onneks menossa mun kaverin luokse, mutta mun tekis mieli jättää toi ukkokin pois matkasta ja lähteä ihan yksin. En vaan jaksa sen seuraa just nyt. Suunnittelinkin, että jos saan yhen toisen kaverin kiinni ja sillä ois seuraavana viikonloppuna aikaa, voisin mennä sinne vähän selvittelemään päätäni. Siis ihan vaan oleskelemaan, juttelemaan ja nauramaan. En mä sillekkään (niin ku en kenellekkään) pysty kertomaan, mitä mun päässä tapahtuu, mutta pääsisin ainakin hetkeks pois kaikesta.

Ahistaa nuo mun lukiotouhutkin. Ylioppilaskirjotukset alkaa nyt syksyllä, kirjotan sillon kaks ainetta, mutta en saa panostettua lukemiseen. Eilen avasin kirjan, mutta en pysty keskittymään tarpeeks. Se mitä luin hävis päästä jo ennen seuraavaa lausetta. Ei hyvä.

Noh, ehkä se tästä. Joskus.