Ei on hankala sana.

Hankalaksi sen tekee sen sanominen. En osaa sanoa sitä ystävilleni tai sukulaisilleni. Suunnittelen kiireetöntä löhöviikonloppua. Puhelin soi ja äiti pyytää tulemaan kahdeksi päiväksi hullunmyllyyn. Ja mitä minä sanon:" joo, no, nyt ei oikein käy... ai tarviit lapsenvahtia? No ei mulla kyllä ollu tälle viikonlopulle mitään... no ehkä me sit tullaan..." Ja tämä tapahtuu joka ikinen kerta. En osaa sanoa, että "sori, nyt ajattelen itseäni enkä tosiaankaan ole raahamassa kakaroitani taas sinne sadan kilsan päähän."

Tai sitten soittaa serkku, joka pyytää tekemään jotain mahdollisimman isotöistä, kuten lanttukukkoa. Ja taaskaan en osaa käskeä suksimaan kuuseen. Kiertelen ja kaartelen, yritän vältellä, mutta serkku ei luovuta. Lopulta teen sen lanttukukon.

Tai ystävä soittaa ja pyytää kahville. Syytän rahanpuutetta ja ystävä lupaa tarjota. Sanon, ettei autossa ole bensaa eikä ole bussirahaakaan, joten en pääse. Ystävä lupaa hakea. Yritän silti vielä kiemurrella, mutta en onnistu. Menen sitten, vaikka mieluiten olisin ollut kotona. Ja tämä vain siksi, etten osaa sanoa ei.  

Ei:n tekee hankalaksi myös se, etteivät kaikki kunnioita sitä. Vaikka sanoisit ei, he alkavat keksiä perusteluja miksi silti pitäisi tehdä niinkuin he haluavat. He maanittelevat ja jos se ei auta, he suuttuvat. Jos et jaksa tapella, annat suosiolla periksi. Sen jälkeen he kunnioittavat ei:täsi vielä vähemmän ja voit varautua seuraavalla kerralla pidempään ja tehokkaampaan maanitteluun ja jopa ruikutukseen. Ja jollet siltikään suostu, siihen riitaan. Lapset harrastavat tuota aika paljon, tänäänkin olen kuunnellut useammasta asiasta ruikutusta. "Mutta kun mä haluun, äiti kiltti, anna nyt, jooko." Meidän äiti kuitenkin on tuhma ja osaa useimmiten pitää kiinni sanomastaan ei:stä edes lastensa edessä.

Silti huomaan, että joskus ei tulee sanottua liiankin nopeasti. Tutut eivät enää edes pyydä kahville, kun ovat liian usein kuuleet tuon maagisen sanan. Lapset kyllästyvät eivätkä enää kysy, koska eivät kuitenkaan saa, vaan tekevät ilman lupaa. Ehkä sen vahvuuden takia se onkin niin vaikea sanoa. Pelottaa, että kun tarpeeksi monta kertaa sen sanoo, ei kukaan enää kysy.