Nettiin on helppo eksyä. Klikkailee vain mielenkiintosen näkösiä linkkejä ja hups, hukassa ollaan.

Äsken eksyin Barbie-keräilijän sivuille. Muistan vieläkin sen ilon, kun sain ensimmäisen ihka oikean Barbien. Ja se oli vielä sellanen hieno, jolla oli balettitossut ja sininen prinsessamekko. Kengät on siitä nukesta vielä tallella (toinen ainakin), mutta muut annoin pois, kun en enää sillä leikkinyt. Nyt kaduttaa, olis ollut kiva antaa ne tuolle Peikolle.

Sieltä siirryin joillekkin toisille keräilijäsivuille ja sieltä löysin eri aikakausien Barbeja. En muistanut niistä yhtäkään. Ihmekös tuo, kun en pienenä enempää Barbeja koskaan saanut. Ei niin ettenkö olisi halunnut. Mulla vaan oli vanhemmat, joiden mielestä kylpytakki oli paljon parempi lahja ja jotka kertoi kummeille ja mummeille, että meidän tyttö haluais lahjaksi uuden pussilakanan. Noita pussilakanoita mulla on vieläkin, vaalin mun 20 vuotta vanhaa My Little Pony-pussilakanaa kuin aarretta. My Little Pony -pyyhekin löytyy ja MLP -lampun sai tuon mun poika hajotettua toissa vuonna.

Mä en oikeastaan keräile mitään. Luovun lähes kaikesta, mutta joidenkin tavaroiden kohdalla se kaduttaa jälkikäteen. En tiedä tuoko tavara onnea, mutta joihinkin tavaroihin sisältyy hurjasti muistoja, joita ei halua heittää pois. Tuntuu, kuin jonkun tavaran pois heittäessään heittäisi pois myös muistot. Eihän se paikkaansa pidä, mutta tietyistä tavaroista, kuten tuosta MLP-pyyhkeestä muistuu mieleen paljon sellaistakin, jotka luulin jo unohtaneeni.

Pojan synttäreiden eka erä oli tänään. Kunnialla se läpi meni, vieraita kävi kymmenkunta. Huomenna vuorossa toinen erä, vieraita suht saman verran. Tarjoilu onnistu mun mielestä hyvin. Ulkonäkö ei missään tarjottavassa ehkä ole kaunis, mutta on ne kyllä hyvän makusia. Varsinkin lihakakku on namia!

Nyt tuli nälkä. Taidan hiihdellä jääkaapille.